Kaappi, joka istuu kuin hanska
Liukuovitehdas x TUA CASA | 10.02.2019
Ei ole olemassa organisoitua kaaosta; kuva kertoo enemmän kuin 1000 sanaa.
Rakentaminen on alusta asti valintaa valinnan perään ja sitä mukaan tonni tonnin perään
-Nyt voin sanoa, että oli hyvä odottaa; sain sellaiset kaapit, jotka istuvat huoneisiin kuin hanskat.
Kaappi on kiinteä osa taloa, ja niiden on hyvä olla toimivia, mutta ei niin näkyviä.
Laadukkaiden kotimaisten liukuovikaapistojen sisään saa piilotettua järjestelmällisesti tavara- ja vaatemeren.
Valkoiset mattalasiovet viimeistelivät ulkonäön.
Pitkä, kapea ja korkea.
– Sellaista kaappia ei ole olemassa valmiina, joten se pitää teettää. Näitä kaappeja ei myöskään koota itse.
Kun on tottunut ns. ”kokoa itse kaappeihin” ja vanhenemaan sen myötä 10-vuotta (joka kerta), niin oli myös luksusta saada ammattilaisen kokoama kaappi.
Massiiviset valkoiset mattalasiovet saavat kaapin ovet näyttämään huoneen seiniltä, mikä oli tärkeää, koska kaappi on meillä TV-huoneessa ja näin se ei visuaalisesti pienennä tilaa.
Kaapit ovat päässeet myös erilaisiin sanontoihin; jotkut tulevat ulos kaapista samaan aikaan kun luurankoja on niissä piilossa. Vaatteissa on hyvä pitää ohjenuorana, että mikä ei vuosiin pääse sieltä ulos, kannattaa laittaa kiertoon. Tämän päivän kertakäyttökulttuurissa pitäisi oppia arvostamaan sitä, mikä kestää aikaa.
Koti alkaa tuntua kodilta vasta, kun saa tavarat paikoilleen.
Olisi ihanaa jos vaatekaappi näyttäisi aina vaateliikkeeltä. Opetan lapsiani viikkaamaan omat vaatteensa ja laittamaan ne paikoilleen; toivossa on hyvä elää ja ehkä järjestelmällisyys löytää uuden sukupolven harjoittelemalla. Minut se hyppäsi yli.
Kaapista ei voi löytyä sitä, mitä sillä ei ole. Samaan aikaan niitä ei ole koskaan tarpeeksi.
<3, Tua
-Koti on siellä missä sydän on.